Alan Rudolph

Alan Rudolph
Alan Rudolph Karlovy Varyn elokuvajuhlilla vuonna 2009.
Alan Rudolph Karlovy Varyn elokuvajuhlilla vuonna 2009.
Henkilötiedot
Syntynyt18. joulukuuta 1943 (ikä 80)
Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti elokuvaohjaaja
Ohjaaja
Tunnetuimmat ohjaukset Ota minut (1984)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Alan Rudolph (s. 18. joulukuuta 1943 Los Angeles, Yhdysvallat[1]) on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja -⁠käsikirjoittaja. Hänen tunnetuimpia elokuviaan ovat Ota minut (1984), Kuumaveriset (1985) ja Amerikkalaisia Pariisissa (1988).

Rudolph työskenteli 1970-luvulla Robert Altmanin apulaisohjaajana. Rudolph on mieltynyt pienen budjetin elokuviin, joissa käsitellään omalaatuisia ihmissuhdeverkostoja.[2] Hän on ohjannut 20 pitkää elokuvaa, viimeisen 2000-luvun alussa.[1] Useimpiin hän on tehnyt myös käsikirjoituksen itse.

Hän oli kutsuvieraana Sodankylän elokuvajuhlilla vuonna 2012.[1]

Rudolphin isä Oscar Rudolph (1911–1991) aloitti uransa elokuvan parissa lapsinäyttelijänä mykkäelokuvissa. Myöhemmin hänestä tuli tunnettu televisio-ohjaaja.[1]

Filmografiaa

  • 1976: Enkelten kaupunki (Welcome to L.A.)
  • 1978: Muista minut (Remember My Name)
  • 1980: Roadie
  • 1982: Tuntematon uhka (Endangered Species)
  • 1984: Lauluntekijä (Songwriter)
  • 1984: Ota minut (Choose Me)
  • 1986: Kuumaveriset (Trouble in Mind)
  • 1987: Made in Heaven
  • 1988: Amerikkalaisia Pariisissa (The Moderns)
  • 1990: Rakkaus harhateillä (Love at Large)
  • 1991: Tappavat ajatukset (Mortal Thoughts)
  • 1992: Kohtaaminen (Equinox)
  • 1994: Pienet piirit (Mrs. Parker and the Vicious Circle)
  • 1997: Hehkutuksia (Afterglow)
  • 1999: Autokauppias Jumalan armosta (Breakfast of Champions)
  • 2001: Investigating Sex

Lähteet

  1. a b c d Marja Hannula, Rahaton mies ei tee elokuvia. Helsingin Sanomat 16.6.2012 s. C3
  2. Hal Erickson: Alan Rudolph Allmovie. Viitattu 16.6.2012. (englanniksi)

Kirjallisuutta

  • Malmi, Timo & Möller, Olaf: ”Oletan ajattelevani kuin muusikko”, Alan Rudolphin haastattelu, Filmihullu 4/2012.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Katalonia
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Tšekki
  • Korea
  • Alankomaat
  • Puola
Taiteenala
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
  • Elonet
Muut
  • SNAC
  • IdRef
Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.