Hiljaisuuden huone

Hiljaisuuden huone on huone hiljentymistä varten. Se voi olla uskonnollinen, rukoushuoneen kaltainen tai arvopohjaltaan neutraali. Niitä voi olla luonnossa, mutta myös oppilaitoksissa, esimerkiksi ammattikorkeakouluissa. Hiljaisuuden huoneesta voidaan käyttää suomen kielessä myös hiljentymisen huoneen nimeä.

  • Metsämuseo Lustolla Savonlinnan kaupungin Punkaharjulla on ollut Hiljaisuuden huone. Maailmannäyttely Expo 2000:n yhteydessä Hannoverissa Saksan liittotasavallassa. Vuodesta 1998 Finpron suunnittelemalle ja 2000 toteuttamalle Suomen osastolle pystytettiin virtuaalinen Hiljaisuuden halli, mikä näyttelyn jälkeen siirrettiin Metsämuseo Lustolle 2001. Hiljaisuuden halli nimettiin Hiljaisuuden huoneeksi ja se oli toiminnassa Metsämuseo Lustolla 7- tammikuuta 2018 saakka. [1]
  • Hakosillassa Hollolassa yksityinen kirkkovaltuutetun toteuttama Hiljaisuuden huone, minkä rakentamnen aloitettiin 2003 samassa yhteydessä, kun Hollolan evankelis-luterilainen seurakunta oli päättänyt luopua Salpakankaalla 1970-luvun Leca-harkoista rakennetusta seurakuntakeskuksestaan luovutten sen tontin kerrostaloasuntorakentamiseen ja kun oli päätetty rakentaa uusi Sovituksenkirkko. Kuusikulmaisen hirrestä tehdyn Hiljaisuuden huoneen rakentaminen aloitettiin 2003 ja sen vihki käyttöön 2006 Jukka Kuoppamäki. Yksityisestä luonteestaan johtuen sillä ei ole Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnan kirkkorakennus,[2] mutta sisustukseltaan sillä on kappelin ominaisuuksia: mm. kivinen alttari ja seinää kiertävät penkit sekä usea lyömäkello. Hakosillan Hiljaisuuden huoneessa pidetään vuoden aikana erilaisia virsilaulutilaisuuksia ja sitä on laajennettu myöhemmin nelisenkymmentä kävijää mahtuvaksi suorakaiteen muotoiselle lisäosalla.

Lähteet

  1. Jäähyväiset Hiljaisuuden Huoneelle – Kohti Uusia Virtuaalisia Luontoelämyksiä (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Miten määritellään kirkollinen rakennus?[vanhentunut linkki]