Ivan Šuvalov

Ivan Ivanovitš Šuvalov (ven. Ива́н Ива́нович Шува́лов; 12. marraskuuta (J: 1. marraskuuta) 1727 Moskova, Venäjän keisarikunta – 26. marraskuuta (J: 15. marraskuuta) 1797 Pietari, Venäjän keisarikunta)^[1] oli venäläinen hovimies, koulutuksen kehittäjä sekä taiteiden ja kulttuurin suosija, joka perusti muun muassa Moskovan yliopiston ja Pietarin taideakatemian. Hän käytti suurta valtaa Venäjän hovissa erityisesti keisarinna Elisabetin valtakauden lopulla. Šuvalov tunnettiin suuresta taidekokoelmastaan sekä taiteilijoiden ja oppineiden tukemisesta.

Ivan Šuvalov kuului Šuvalovin aatelissukuun.^[2] Hänen isänsä oli köyhä kaartinkapteeni Ivan Maksimovitš Šuvalov nuorempi.^[3] Isänsä kuoltua hän asui isoisänsä tilalla Smolenskin kuvernementissa. Moskovassa hän opiskeli ranskaa, saksaa ja matematiikkaa, ja hänellä oli yhteinen opettaja Aleksandr Suvorovin kanssa. Myöhemmin hän opiskeli itsekseen, luki paljon ja piti ranskalaisesta kirjallisuudesta.^[4]

Šuvalov kutsuttiin paašipojaksi keisarilliseen hoviin vuonna 1742, vuosi sen jälkeen kun hänen serkkunsa Pjotr ja Aleksandr Šuvalov olivat auttaneet keisarinna Elisabetia nousemaan valtaan.^[5][6][1] Ensimmäisinä palvelusvuosinaan hovissa Šuvalov kiinnostui itseään kymmenen vuotta vanhemmasta ruhtinatar Anna Gagarinasta, mutta suunniteltu avioliitto ei toteutunut, sillä Šuvalovin sukulaiset vastustivat sitä ja hän oli erittäin riippuvainen heistä. Todellinen syy sukulaisten vastahankaan lienee ollut aikomus saada Ivan keisarinnan suosikiksi.^[3] Vuonna 1748 Šuvalov nimitettiin kamaripaašiksi,^[1] ja hänestä tuli seuraavana vuonna Elisabetin suosikki.^[5] Šuvalov ei koskaan mennyt naimisiin eikä saanut lapsia.

Šuvalov sai 1749 kamarijunkkarin, 1751 todellisen kamariherran ja 1760 kenraaliadjutantin arvon.^[5][1] Toisaalta hän torjui monia hänelle tarjottuja kunnianosoituksia, kuten Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan valtakunnankreivin arvon,^[1] senaatin jäsenyyden, mitalin lyömisen omaksi kunniakseen sekä laajat maaomaisuudet.^[6][7] Šuvalovia on luonnehdittu pyyteettömäksi henkilöksi juonittelujen täyttämän hovielämän keskellä.^[8][5] Hän vastaanotti keisarinnalta suuria rahasummia toimintaansa mesenaattina, ei itselleen.^[6]

Šuvalov rakennutti 1750-luvulla itselleen arkkitehti Savva Tševakinskin suunnitteleman kaupunkipalatsin Pietariin lähelle keisarinna Elisabetin kesäpalatsia.^[1]

Šuvalovin asema hovissa vahvistui Elisabetin viimeisten vuosien aikana, ja varsinkin vuosina 1760–1761 hänen valtansa ulottui kaikille valtionhallinnon alueille. Hän oli ainoa, jolla oli oikeus raportoida suoraan keisarinnalle, hän valmisteli monia asetuksia ja ilmoitti senaatille tai kuvernööreille keisarinnan käskyt. Erityisesti ulkopolitiikan alalla hän vaikutti merkittävästi Venäjän ja Ranskan suhteiden lähentymiseen.^[4] Šuvalov allekirjoitti kreivi Mihail Vorontsovin kanssa Venäjän ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan väliset liittosopimukset seitsenvuotisen sodan aikana vuonna 1760.^[1]

Šuvalov hahmotteli 1760-luvun alussa valtiollisen uudistusohjelman, jonka ”peruslakeina” (fundamentalnyh zakonov) olisivat olleet ortodoksisen uskon ensisijainen asema, kielto siirtää enempää kirkon tuloja tai maita valtiolle sekä venäläisten etusija ulkomaalaisiin nähden valtion ja armeijan palveluksessa.^[1]

Keisarillinen Moskovan yliopisto perustettiin vuonna 1755 Šuvalovin aloitteesta, ja hän toimi sen ensimmäisenä kuraattorina kuolemaansa asti (tehtävä oli jaettu toisen henkilön kanssa).^[1][2] Hän perusti samalla myös yliopiston kirjapainon, joka alkoi julkaista Moskovskije vedomosti -lehteä.^[5][7] Kirjapainon yhteydessä oli kirjakauppa ja kirjasinvalimo.^[1] Yliopiston alaisuuteen perustettiin aatelisille ja aatelittomille suunnatut kaksi kymnaasia. Myös Kazaniin perustettiin Šuvalovin aloitteesta kymnaasi vuonna 1758.^[1][7]

Keisarillinen taideakatemia perustettiin yliopiston yhteyteen Moskovaan vuonna 1757, ja Šuvalov toimi sen ensimmäisenä johtajana vuoteen 1763. Hän lainasi laajan kirjastonsa taideakatemian käyttöön, ja kun akatemia vuonna 1763 erotettiin yliopistosta ja siirrettiin pääkaupunkiin Pietariin, se toimi aluksi Šuvalovin palatsin tiloissa.^[8] Lahjakkuuksien koulutukseen tarkoitettuun akatemiaan ei ollut muodollista pääsykoetta, ja esimerkiksi maalari Fjodor Rokotov sekä kuvanveistäjä Fedot Šubin otettiin oppilaiksi Šuvalovin suosituksesta. Šuvalov lahjoitti vuonna 1758 akatemialle henkilökohtaisen kokoelmansa länsimaisia ​​piirustuksia ja maalauksia, jotka muodostivat ytimen sen taidekokoelmalle.^[6] Hänen jälkeensä akatemian johtajaksi tuli Ivan Betskoi.^[8]

Šuvalov tuki myös Mihail Lomonosovin tieteellistä toimintaa ja antoi Voltairelle idean tämän Pietari Suurta käsitelleeseen teokseen Histoire de l’empire de Russie sous Pierre le Grand sekä auttoi sen lähteiden kokoamisessa.^[2][6] Šuvalov oli kirjeenvaihdossa myös muiden ranskalaisten ajattelijoiden, kuten Claude Adrien Helvétiuksen, Jean le Rond d’Alembertin ja Denis Diderot’n kanssa.^[6] Šuvalov valittiin brittiläisen tiedeakatemian Royal Societyn jäseneksi vuonna 1758.^[9] Hänen palatsissaan esiintyi Venäjän ensimmäinen teatteriryhmä, jota johtivat Fjodor Volkov ja Ivan Dmitrjevski.

Keisarinna Elisabetin kuoltua ja Katariinan Suuren tultua Venäjän hallitsijaksi Šuvalov joutui epäsuosioon ja oleskeli vuosina 1763–1777 Italiassa, osin terveyssyistä.^[7][6] Hän hoiti siellä diplomaattisia tehtäviä ja muun muassa välitti paavi Klemens XIV:lle keisarinnan toiveen nimittää Giuseppe Garampi venäläisvastaisen Angelo Maria Durinin tilalle paavin Puolan-lähettilääksi.^[1][7] Lisäksi Šuvalov hankki Italiasta taideteoksia sekä roomalaisten veistosten kopioita Pietarin taideakatemialle ja Eremitaašille.^[1][7] Hän sai vuonna 1773 todellisen salaneuvoksen arvon.^[1]

Palattuaan Venäjälle vuonna 1777 Šuvalov pääsi viimein Katariina Suuren suosioon ja sai vuonna 1778 ylikamariherran arvon.^[7][1] Myös runoilijat, kuten Gavrila Deržavin, ylistivät hänen paluutaan.^[7] Šuvalovin palatsissa toimi yksi Pietarin ensimmäisistä kirjallisista salongeista,^[1] ja siellä kokoontuivat vakituisesti uuden sukupolven älyköt, kuten Jekaterina Daškova, Denis Fonvizin, Mihail Heraskov, Ivan Dmitrijev ja Aleksandr Šiškov. Runoilija Jermil Kostrov teki Iliaan ensimmäisen venäjänkielisen käännöksen asuessaan Šuvalovin palatsissa.^[7] Šuvalov auttoi Jekaterina Daškovaa venäjän kielen sanakirjan laatimisessa sekä muissa toimitustöissä.^[5][2][7][6]

Katariina Suuri osti Šuvalovin palatsin vuonna 1781 jättäen Šuvaloville elinikäisen asumisoikeuden. Elämänsä lopulla Šuvalovilla oli noin 100 000 ruplan velat, joten Katariinan seuraaja, keisari Paavali I myönsi hänelle 3 000 maaorjaa Orjolin, Pietarin ja Jaroslavlin kuvernementeista. Šuvalov oli Venäjän akatemian täysjäsen vuodesta 1783 lähtien.^[1] Hän kuoli 70-vuotiaana vuonna 1797, ja hänet haudattiin Aleksanteri Nevskin luostarin Neitsyt Marian ilmestyksen kirkkoon. Koko hovi osallistui hautajaiskulkueeseen.^[6]

Vuonna 2003 Pietarin taideakatemian sisäpihalla paljastettiin kuvanveistäjä Zurab Tseretelin toteuttama Šuvalovin muistomerkki.^[6][1] Toinen muistopatsas pystytettiin Moskovaan vuonna 2004.^[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ivan Šuvalov Wikimedia Commonsissa

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST VIAF 2 WorldCat Kansalliset Saksa Israel Yhdysvallat Tšekki Puola Taiteenala RKD Artists Henkilöt Deutsche Biographie Muut SNAC