Jim Gray

Jim Gray
Jim Gray puhumassa vuonna 2006.
Jim Gray puhumassa vuonna 2006.
Henkilötiedot
Syntynyt12. tammikuuta 1944
Koulutus ja ura
Väitöstyön ohjaaja Michael A. Harrison
Tutkimusalue Tietojenkäsittelytiede
Palkinnot Turing-palkinto
Aiheesta muualla
research.microsoft.com/~Gray
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

James Nicholas ”Jim” Gray (12. tammikuuta 1944 – katosi merellä 28. tammikuuta 2007) oli johtava yhdysvaltalainen tietojenkäsittelytieteilijä. Vuonna 1998 hänelle myönnettiin Turing-palkinto.[1] Hän oli valmistunut Kalifornian yliopistosta ja toimi katoamisensa aikaan Microsoftin tutkijana San Franciscossa. Hän sai lisäksi mainetta muun muassa Kalifornian yliopiston luennoitsijana.

Katoaminen

28. tammikuuta 2007 Gray lähti purjehdusretkelle Farallonsaarille San Franciscon edustalla tarkoituksenaan sirotella äitinsä tuhkat mereen. Hänet tunnettiin kokeneena purjehtijana.[2] Kun Gray ei palannut takaisin odotettuun aikaan eikä hänen puhelimeensa saanut yhteyttä, hänen vaimonsa teki katoamisilmoituksen vielä samana iltana.[3] Laajoissa etsinnöissä veneestä tai Graystä ei löydetty minkäänlaisia merkkejä, vaikka avuksi oli otettu monia teknologian keinoja.[2] Gray julistettiin kuolleeksi vuonna 2012.[4]

Lähteet

  1. James ("Jim") Nicholas Gray Association for Computing Machinery. Viitattu 3.7.2017. (englanniksi)
  2. a b Silberman, Steve: Inside the High Tech Hunt for a Missing Silicon Valley Legend Wired. 24.7.2007. Viitattu 3.7.2017. (englanniksi)
  3. Doyle, Jim: Sea search for missing Microsoft scientist / No sign of S.F. man who set out alone for Farallon Islands in 40-foot sailboat SFGate. 30.1.2007. Viitattu 3.7.2017. (englanniksi)
  4. Babcock, Charles: Sailing Mystery Unsolved: Court Declares Jim Gray Dead InformationWeek. 18.5.2012. Viitattu 3.7.2017. (englanniksi)
  • n
  • k
  • m
Turing-palkinnon saajat
1960-luku
  • 1966: Alan Perlis
  • 1967: Maurice V. Wilkes
  • 1968: Richard Hamming
  • 1969: Marvin Minsky
1970-luku
1980-luku
1990-luku
2000-luku
2010-luku
2020-luku
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Japani
  • Tšekki
  • Puola
Tieteilijät
  • Association for Computing Machinery
  • CiNii
  • DBLP
  • Google Scholar
  • MathSciNet
  • Mathematics Genealogy Project
  • zbMATH
Muut
  • SNAC
  • IdRef
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.