Luettelo itsenäisyyspäivistä

Itsenäisyyspäivä on useassa valtiossa vuosittainen juhlapäivä. Itsenäisyyspäivien juhlien syyt vaihtelevat; joissakin maissa juhlistetaan valtion riippumattomuutta, valtion vapautumista siirtomaavallasta tai toisen valtion alaisuudesta, perustuslain muodostamista, valtiomuodon muuttumista tai sotilaallisen miehityksen päättymistä. Monissa maissa juhlapäivä on kansallinen vapaapäivä, kun taas toisissa maissa itsenäisyyspäivä on tavallinen arkipäivä, ja joissakin maissa juhlapäiviä on useampi kuin yksi. Kaikissa maailman maissa ei ole itsenäisyyspäivää, vaan niissä saatetaan viettää kansallispäivää muista syistä.[1][2][3][4]

Luettelo itsenäisyyspäivistä

Maa Päivä Vuosi Tapahtuma Juhlan nimi Viite
 Afganistan 08-19 19. elokuuta 1919 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1919. Itsenäisyyspäivä [5]
 Albania 11-28 28. marraskuuta 1912 Ismail Qemalin johtama liike laati maan itsenäisyysjulistuksen ja julisti Albanian itsenäiseksi Osmanien vallasta. Dita e Pavarësisë [6][7]
 Algeria 07-05 5. heinäkuuta 1962 Itsenäisyys Ranskasta 1962. Itsenäisyyspäivä [8]
 Angola 11-11 11. marraskuuta 1975 Itsenäisyys Portugalista 1975. Itsenäisyyspäivä [9]
 Antigua ja Barbuda 11-01 1. marraskuuta 1981 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1981. Itsenäisyyspäivä [1]
 Arabiemiirikunnat 12-02 2. joulukuuta 1971 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta1971. Kansallispäivä [10]
 Argentiina 07-09 9. heinäkuuta 1816 Itsenäisyys Espanjan imperiumista 1816. Itsenäisyyspäivä [11][12]
 Armenia 05-28 28. toukokuuta 1918 Itsenäisyys Venäjän keisarikunnasta ja Transkaukasian federaatiosta 1918. Tasavallan päivä [1]
09-21 21. syyskuuta 1991 Itsenäisyys Neuvostoliitosta 1991. Itsenäisyyspäivä [2]
 Azerbaidžan 05-28 28. toukokuuta 1918 Itsenäisyys Venäjän keisarikunnasta ja Transkaukasian federaatiosta 1918. Tasavallan päivä [13]
10-18 18. lokakuuta 1991 Itsenäisyys Neuvostoliitosta 1991. Itsenäisyyspäivä [2]
 Bahama 07-10 10. heinäkuuta 1973 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1973. Itsenäisyyspäivä [14]
 Bahrain 12-16 16. joulukuuta 1971 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1971. Itsenäisyyspäivä [15]
 Bangladesh 03-26 16. maaliskuuta 1971 Itsenäisyysjulistus Pakistanista vuonna 1971. Itsenäisyyspäivä [16]
 Barbados 11-30 30. marraskuuta 1966 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1966. Itsenäisyyspäivä [17]
 Belgia 07-21 21. heinäkuuta 1831 Belgian vallankumouksen jälkeinen itsenäisyys Yhdistyneestä Alankomaiden kuningaskunnasta. Itsenäisyyspäivä [18]
 Belize 09-21 21. syyskuuta 1981 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1981. Itsenäisyyspäivä [1]
 Benin 08-01 1. elokuuta 1960 Itsenäisyys Ranskasta in 1960. Itsenäisyyspäivä [19]
 Bolivia 08-06 6. elokuuta 1825 Itsenäisyys Espanjasta 1825. Itsenäisyyspäivä [20]
 Bosnia ja Hertsegovina 03-01 1. maaliskuuta 1992 Itsenäisyys Jugoslaviasta 1992. Itsenäisyyspäivä [1]
 Botswana 09-30 30. syyskuuta 1966 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1966. Botswanan päivä [21]
 Brasilia 09-07 7. syyskuuta 1822 Itsenäisyys Portugalista 1822. Itsenäisyyspäivä [22]
 Brunei 01-01 23. helmikuuta 1984 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1. tammikuuta 1984. Kansallispäivää vietetään 23. helmikuuta. Kansallispäivä [23]
 Bulgaria 09-22 22. syyskuuta 1908 Itsenäisyys Osmanien valtakunnasta 1908. Vapautuksen päivä [24]
 Burkina Faso 08-05 5. elokuuta 1960 Itsenäisyys Ranskasta 1960. Itsenäisyyspäivä [1]
 Burundi 07-01 1. heinäkuuta 1962 Itsenäisyys Belgiasta 1962. Itsenäisyyspäivä [25]
 Chile 02-12 18. syyskuuta 1810 Itsenäisyysjulistus Espanjasta 18. syyskuuta 1810. Chilessä juhlistetaan kyseistä päivää, mutta itsenäisyys toteutui vasta itsenäisyyssodan jälkeen 12. helmikuuta 1818. Fiestas Patrias [26]
 Costa Rica 09-15 15. syyskuuta 1821 Itsenäisyys Espanjasta 1821. Itsenäisyyspäivä [1]
 Djibouti 06-27 27. kesäkuuta 1977 Itsenäisyys Ranskasta 1977. Itsenäisyyspäivä [27]
 Dominica 11-03 3. marraskuuta 1978 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1978. Itsenäisyyspäivä [1]
 Dominikaaninen tasavalta 02-27 27. helmikuuta 1844 Maa saavutti itsenäisyyden Haitin 22 vuoden miehityksen jälkeen 1844. Itsenäisyyspäivä [2][28]
 Ecuador 08-10 10. elokuuta 1809 Itsenäisyysjulistus Espanjasta 10. elokuuta 1809, mutta itsenäisyys toteutui 24. toukokuuta 1822 Pichinchan taistelun jälkeen. Itsenäisyyspäivä [2][29]
 El Salvador 09-15 15. syyskuuta 1821 Itsenäisyys Espanjasta 1821. Juhlitaan Keski-Amerikan riippumattomuutta espanjalaisvallasta. Itsenäisyyspäivä [2][30]
 Eritrea 05-24 24. toukokuuta 1993 Itsenäisyys Etiopiasta 1993. Itsenäisyyspäivä [31]
 Etelä-Afrikka 12-11 27. huhtikuuta 1994 Etelä-Afrikan unioni perustettiin 31. toukokuuta 1960 ja itsenäisyys Yhdistyeestä kuningaskunnasta tapahtui 11. joulukuuta 1931. Päivä ei ole yleinen vapaapäivä. Maassa vietetään vapaudenpäivää 27. huhtikuuta, joka juhlistaa apartheid-politiikan päättymistä. Vapauden päivä [2][32][2]
 Etelä-Sudan 07-09 9. heinäkuuta 2011 Itsenäisyys Sudanista 2011. Itsenäisyyspäivä [1]
 Fidži 10-10 10. lokakuuta 1970 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1970. Fidžin päivä [33]
 Filippiinit 06-12 12. kesäkuuta 1898 Itsenäisyys Espanjasta vallankumouksen jälkeen 1898. Araw ng Kalayaan [34][35]
 Gabon 08-17 17. elokuuta 1960 Itsenäisyys Ranskasta 1960. Itsenäisyyspäivä [36]
 Gambia 02-18 18. helmikuuta 1965 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1965. Itsenäisyyspäivä [1]
 Georgia 05-26 26. toukokuuta 1918 Georgian demokraattisen tasavallan perustamispäivä. Itsenäisyyspäivä [37][38]
04-09 9. huhtikuuta 1991 Itsenäisyys Neuvostoliitosta 1991. Kansallisen yhtenäisyyden päivä
 Ghana 03-06 6. maaliskuuta 1957 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1957. Itsenäisyyspäivä [39]
 Grenada 02-07 7. helmikuuta 1974 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1974. Itsenäisyyspäivä [40]
 Guatemala 09-15 15. syyskuuta 1821 Itsenäisyys Espanjasta 1821. Juhlitaan Keski-Amerikan riippumattomuutta espanjalaisvallasta. Itsenäisyyspäivä [1]
 Guinea 10-02 2. lokakuuta 1958 Itsenäisyys Ranskasta 1958. 3. huhtikuuta on maassa toisen tasavallan päivä, diktatuurin kukistuttua vuonna 1984. Itsenäisyyspäivä. [2][1]
 Guinea-Bissau 09-24 24. syyskuuta 1973 Itsenäisyys Portugalista 1973. Itsenäisyyspäivä. [2][1]
 Guyana 05-26 23. helmikuuta 1966 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1966. Mashramani [2][1]
 Haiti 01-01 1. tammikuuta 1804 Itsenäisyys Ranskasta 1804. Itsenäisyyspäivä. [1]
 Honduras 09-15 15. syyskuuta 1821 Itsenäisyys Espanjasta 1821. Juhlitaan Keski-Amerikan riippumattomuutta espanjalaisvallasta. Itsenäisyyspäivä. [41]
 Islanti 06-17 17. kesäkuuta 1944 Islannin perustamispäivä ja Islannin ja Tanskan personaaliunionin purkupäivä. Itsenäisyyspäivä. [42]
 Intia 08-15 15. elokuuta 1947 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1947. Itsenäisyyspäivä. [43]
 Indonesia 08-17 17. elokuuta 1945 Itsenäisyys Alankomaista 1947. Itsenäisyyspäivä. [44]
 Irak 10-03 3. lokakuuta 1932 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1932. Itsenäisyyspäivä. [45]
 Irlanti 04-24 24. huhtikuuta 1916 Irlannin itsenäisyys ja ero Iso-Britannian ja Irlannin yhdistyneestä kuningaskunnasta pääsiäiskapinan jälkeen. Itsenäisyyspäivää ei vietetä, maan kansallispäivä on Pyhän Patrickin päivä 17. maaliskuuta. [2][46][47]
 Israel 05-12 12. toukokuuta 1948 Itsenäisen Israelin perustamispäivä ja Palestiinan brittiläisen mandaatin lakkauttamispäivä. Yom Ha'atzmaut [48]
 Itä-Timor 05-20 20. toukokuuta 2002 Itsenäisyys Indonesiasta. Itsenäisyyspäivä [49]
 Itävalta 10-26 26. lokakuuta 1955 Puolueettomuuslain muistopäivä. Kansallispäivä [50]
 Jamaika 08-06 6. elokuuta 1962 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1962. Itsenäisyyspäivä [1]
 Jemen 11-30 30. marraskuuta 1967 Etelä-Jemenin itsenäisyysjulistus Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1967. Etelä-Jemen ja Pohjois-Jemen yhdistyivät 22. toukokuuta 1990. Kansallispäivä [1][2]
 Jordania 05-25 25. toukokuuta 1946 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1946. Itsenäisyyspäivä [51]
 Kambodža 11-09 9. marraskuuta 1953 Itsenäisyys Ranskan Indokiinasta 1953. Itsenäisyyspäivä [52]
 Kamerun 01-01 20. toukokuuta 1960 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1. tammikuuta 1960. Juhlapäivää vietetään 20. toukokuuta. Kansallispäivä [53]
 Kanada 07-01 1. heinäkuuta 1867 Juhlitaan Brittien Pohjois-Amerikan dominioiden yhdistymistä Kanadaksi vuonna 1867. Kanada-päivä [54]
 Kap Verde 07-05 5. heinäkuuta 1975 Itsenäisyys Portugalista 1975. Itsenäisyyspäivä [1]
 Kazakstan 12-16 16. joulukuuta 1991 Itsenäisyys Neuvostoliitosta 1991. Itsenäisyyspäivä [55]
 Kenia 12-12 12. joulukuuta 1963 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1963. Jamhuri Day [56]
 Keski-Afrikan tasavalta 08-13 13. elokuuta 1960 Itsenäisyys Ranskasta 1960. Kansallispäivä [1]
 Kirgisia 08-31 31. elokuuta 1991 Itsenäisyys Neuvostoliitosta 1991. Itsenäisyyspäivä [1]
 Kiribati 07-12 12. heinäkuuta 1979 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1979. Itsenäisyyspäivä [1]
 Kolumbia 07-20 20. heinäkuuta 1810 Itsenäisyys Espanjasta 1810. Itsenäisyyspäivä [57]
 Komorit 07-06 6. heinäkuuta 1975 Itsenäisyys Ranskasta 1975. Itsenäisyyspäivä [1]
 Kongon demokraattinen tasavalta 06-30 30. kesäkuuta 1960 Itsenäisyys Belgiasta 1960. Itsenäisyyspäivä [58]
 Kongon tasavalta 08-15 15. elokuuta 1960 Itsenäisyys Ranskasta 1960. Itsenäisyyspäivä [1]
 Korean demokraattinen kansantasavalta 08-15 9. syyskuuta 1948 Pohjois-Korean perustamisen juhlapäivä Kansallispäivä [59]
 Korean tasavalta 08-15 15. elokuuta 1945 Korean vapautuminen Japanin vallasta Toisen maailmansodan jälkeen. Gwangbokjeol [60]
 Kosovo 02-17 17. helmikuuta 2008 Itsenäisyys Serbiasta 2008. Itsenäisyyspäivä [61]
 Kreikka 03-25 25. maaliskuuta 1821 Kreikan irtautuminen Osmanien valtakunnasta vapaussodan jälkeen. Itsenäisyyspäivä [62]
 Kroatia 10-08 8. lokakuuta 1991 Itsenäisyys Jugoslaviasta 1991. Valtionpäivä [63]
 Kuuba 05-20 20. toukokuuta 1902 Itsenäisyys Espanjasta 1902. Vapautuksen päivä [1]
 Kuwait 02-25 25. helmikuuta 1961 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1961. Kansallispäivä [64]
 Kypros 10-01 1. lokakuuta 1960 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 16. elokuuta 1960. Juhlapäivää vietetään 1. lokakuuta. Itsenäisyyspäivä [65]
 Laos 10-22 2. joulukuuta 1953 Itsenäisyys Ranskan Indokiinasta. Kansallispäivä [1]
 Latvia 11-18 18. marraskuuta 1918 Itsenäisyys Venäjän keisarikunnasta 1918. Itsenäisyyspäivä [66]
05-04 4. toukokuuta 1990 Uudelleenitsenäistyminen Neuvostoliitosta 1990.
 Libanon 11-22 22. marraskuuta 1943 Itsenäisyys Ranskasta 1943. Itsenäisyyspäivä [67][68]
 Liberia 07-26 26. heinäkuuta 1847 Liberian perustamisen ja itsenäisyys Yhdysvalloista. Itsenäisyyspäivä [67]
 Libya 12-24 24. joulukuuta 1951 Itsenäisyys Italiasta 24. joulukuuta 1951. Juhlapäivää vietetään vuoden 1969 vallankumouksen vuosipäivänä 1. syyskuuta. Vallankumouspäivä [66][59]
 Lesotho 10-04 4. lokakuuta 1966 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1966. Itsenäisyyspäivä [1]
 Liettua 02-16 16. helmikuuta 1918 Itsenäisyys Venäjän keisarikunnasta 1918. Itsenäisyyspäivä [66][69]
03-11 11. maaliskuuta 1990 Uudelleenitsenäistyminen Neuvostoliitosta 1990.
 Madagaskar 06-26 26. kesäkuuta 1960 Itsenäisyys Ranskasta 1960. Itsenäisyyspäivä [1]
 Malawi 07-06 6. heinäkuuta 1964 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1964. Itsenäisyyspäivä [1]
 Malesia 08-31 31. elokuuta 1957 Malaijan itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1957. Hari Merdeka [70]
 Malediivit 07-26 26. heinäkuuta 1965 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1965. Itsenäisyyspäivä [2]
 Mali 09-22 22. syyskuuta 1960 Itsenäisyys Ranskasta 1960. Itsenäisyyspäivä [1]
 Malta 09-21 21. syyskuuta 1964 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1964. Itsenäisyyspäivä [71]
 Marokko 11-18 18. marraskuuta 1955 Itsenäisyys Ranskasta. Itsenäisyyspäivä [72]
 Mauritania 11-28 28. marraskuuta 1960 Itsenäisyys Ranskasta 1960. Itsenäisyyspäivä [1]
 Mauritius 03-12 12. maaliskuuta 1968 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1968. Itsenäisyyspäivä [73]
 Meksiko 09-16 16. syyskuuta 1810 Itsenäisyys Espanjasta. Grito de Dolores [74]
 Moldova 08-27 27. elokuuta 1991 Itsenäisyys Neuvostoliitosta. Itsenäisyyspäivä [75]
 Mongolia 07-11 11. heinäkuuta 1911 Itsenäisyys Kiinan Qing-dynastiasta. Naadam [76]
 Montenegro 05-21 21. toukokuuta 2006 Montenegron itsenäistymiskansanäänestyksen vuosipäivä Serbia ja Montenegron valtioliitosta. Itsenäisyyspäivä [2]
 Mosambik 06-25 25. kesäkuuta 1975 Itsenäisyys Portugalista. Itsenäisyyspäivä [77]
 Myanmar 01-04 4. tammikuuta 1948 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1948. Kansallispäivä [78]
 Namibia 03-21 21. maaliskuuta 1990 Itsenäisyys Etelä-Afrikasta. Itsenäisyyspäivä [2]
 Nauru 01-31 31. tammikuuta 1968 Itsenäisyys Australiasta, Uudesta-Seelannista ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1968. Itsenäisyyspäivä [1]
 Nicaragua 09-15 15. syyskuuta 1821 Itsenäisyys Espanjasta 1821. Itsenäisyyspäivä [1]
 Niger 08-03 18. joulukuuta 1958 Autonomisen valtion perustamispäivä. Itsenäisyys Ranskasta toteutui 3. elokuuta 1960. Tasavallan päivä [1][66]
 Nigeria 10-01 1. lokakuuta 1960 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1960. Itsenäisyyspäivä [79]
 Norja 05-17 17. toukokuuta 1814 Itsenäisyys Tanskasta ja perustuslain hyväksymispäivä. Kansallispäivä [80][81]
 Norsunluurannikko 08-07 7. elokuuta 1960 Itsenäisyys Ranskasta 1960. Itsenäisyyspäivä [1]
 Oman 11-18 18. marraskuuta 1650 Itsenäisyys Portugalista 1650. Kansallispäivä [82]
 Pakistan 08-14 14. elokuuta 1947 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1947. Itsenäisyyspäivä [83]
 Panama 11-28 28. marraskuuta 1821 Itsenäisyys Espanjasta 1821. Itsenäisyyspäivä [84][2]
11-03 3. marraskuuta 1903 Itsenäistyminen Suur-Kolumbiasta 1903.
 Papua Uusi-Guinea 09-16 16. syyskuuta 1975 Itsenäisyys Australiasta 1975. Itsenäisyyspäivä [1]
 Paraguay 05-15 15. toukokuuta 1811 Itsenäisyys Espanjasta 1811. Día de Independencia [85][86]
 Peru 07-28 28. heinäkuuta 1821 Itsenäisyys Espanjasta 1821. Fiestas Patrias [87]
 Pohjois-Makedonia 09-08 8. syyskuuta 1991 Itsenäisyys Jugoslaviasta 1991. Itsenäisyyspäivä [88]
 Puola 11-11 11. marraskuuta 1918 Itsenäisyyden palautuspäivä vuonna 1918, 123 vuoden valloitusten jälkeen. Itsenäisyyspäivä [89][90]
 Portugali 12-01 1. joulukuuta 1640 Portugalin ja Espanjan muodostaman Iberian Unionin purkautuminen ja Portugalin itsenäisyyden palautuminen. Portugalin päivä [91][92]
 Päiväntasaajan Guinea 10-12 12. lokakuuta 1968 Itsenäisyys Espanjasta 1968. Itsenäisyyspäivä [1]
 Qatar 12-18 18. joulukuuta 1878 Al Thani-dynastian valtaistuimelle nousupäivä. Alkuperäinen itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 7. syyskuuta 1971. Kansallispäivä [66][93]
 Ranska 14. heinäkuuta 1789 Bastiljin valtaus KansalIispäivä [94]
 Romania 10. toukokuuta 1877 Itsenäisyys Osmanien valtakunnasta 9. toukokuuta 1877. 1. joulukuuta 1918 on Romanian ja Transsilvanian liiton päivä. Suuren unionin päivä [95][2]
 Ruanda 07-01 1. heinäkuuta 1962 Itsenäisyys Belgiasta 1962. Itsenäisyyspäivä [96][2]
 Ruotsi 06-06 6. kesäkuuta 1523 Kustaa Vaasan kruunajaisten vuosipäivä ja Kalmarin unionin purkautuminen. Kansallispäivä [97][98]
 Saint Kitts ja Nevis 09-19 19. syyskuuta 1983 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1983. Itsenäisyyspäivä [1][2]
 Saint Lucia 02-22 22. helmikuuta 1979 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1979. Kansallispäivä [99]
 Saint Vincent ja Grenadiinit 10-27 27. lokakuuta 1979 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1979. Itsenäisyyspäivä [66]
 Salomonsaaret 07-07 7. heinäkuuta 1978 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1978. Itsenäisyyspäivä [1]
 Sambia 10-24 24. lokakuuta 1964 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1964. Itsenäisyyspäivä [100][2]
 Samoa 06-01 1. kesäkuuta 1962 Itsenäisyys Uudesta-Seelannista 1962. Itsenäisyyspäivä [101]
 São Tomé ja Príncipe 07-12 12. heinäkuuta 1975 Itsenäisyys Portugalista 1975. Itsenäisyyspäivä [1][2]
 Senegal 04-04 4. huhtikuuta 1960 Itsenäisyys Ranskasta 1960. Kansallispäivä [1][2]
 Serbia 02-15 15. helmikuuta 1804 Serbien ensimmäinen kansannousun muistopäivä 1804. Valtionpäivä [102]
 Seychellit 06-29 29. kesäkuuta 1976 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1976. Kansallispäivä [1]
 Sierra Leone 04-27 27. huhtikuuta 1961 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1961. Itsenäisyyspäivä [1]
 Singapore 08-09 9. elokuuta 1965 Singaporen ero Malesian liittovaltiosta 1965. Kansallispäivä [103]
 Slovakia 09-01 1. syyskuuta 1992 Perustuslain hyväksymispäivä. Tšekkoslovakian hajoaminen Tšekiksi ja Slovakiaksi tapahtui virallisesti 1. tammikuuta 1993. Perustuslain päivä [66][104]
 Slovenia 12-26 25. kesäkuuta 1990 Slovenian kansanäänestys Jugoslaviasta eroamiseksi. Itsenäisyyden ja yhtenäisyyden päivää [105]

[106]

 Somalia 07-01 1. heinäkuuta 1960 Somalian valtion perustaminen ja Brittiläisen somalimaan ja Italian somalimaan yhdistyminen. Itsenäisyyspäivä [1]
 Sri Lanka 02-04 4. helmikuuta 1948 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1948. Kansallispäivä [107][2]
 Sudan 01-01 1. tammikuuta 1956 Itsenäisyys Egyptistä ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1956. Itsenäisyyspäivä [1]
 Suomi 12-06 6. joulukuuta 1917 Itsenäisyys Venäjän keisarikunnasta 1917. Itsenäisyyspäivä [108][2]
 Suriname 11-25 25. marraskuuta 1975 Itsenäisyys Alankomaista 1956. Itsenäisyyspäivä [1]
 Swazimaa 09-06 6. syyskuuta 1968 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1968. Itsenäisyyspäivä [1]
 Sveitsi 08-01 1. elokuuta 1291 Liittouma Pyhää saksalais-roomalaista keisarikunta keisarikuntaa vastaan 1291. Kansallispäivä [109][2][110]
 Syyria 04-17 17. huhtikuuta 1946 Ranskan Syyrian ja Libanonin mandaatti purettiin ja viimeinen ranskalainen sotilas evakuoitiin maasta 1946. Evakuointipäivä [1]
 Tadžikistan 09-09 9. syyskuuta 1991 Itsenäisyys Neuvostoliitosta 1991. Itsenäisyyspäivä [1]
 Tansania 12-09 9. joulukuuta 1961 Tanganjika itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1961. Itsenäisyyspäivä [111]
 Togo 04-27 27. huhtikuuta 1960 Itsenäisyys Ranskasta 1960. Itsenäisyyspäivä [1]
 Tonga 06-04 4. kesäkuuta 1970 Protektoraattistatuksen päättyminen ja itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1970. Itsenäisyyspäivä [1]
 Trinidad ja Tobago 08-31 31. elokuuta 1962 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1962. Itsenäisyyspäivä [112]
 Tšad 08-11 11. elokuuta 1960 Itsenäisyys Ranskasta 1960. Kansallispäivä [113]
 Tšekki 10-28 28. lokakuuta 1918 Tšekkoslovakian itsenäisyys Itävalta-Unkarista 28. lokakuuta 1918. Tšekkoslovakia jakaantui Tšekiksi ja Slovakiaksi 1. tammikuuta 1993. Valtionpäivä [114][2]
 Tunisia 03-20 20. maaliskuuta 1956 Itsenäisyys Ranskasta 1956. Itsenäisyyspäivä [115]
 Turkki 10-29 29. lokakuuta 1923 Turkin tasavallan perustamispäivä ja Mustafa Kemal Atatürkin presidentiksi nimittämisen päivä. Tasavallan päivä [116]
 Turkmenistan 10-27 27. lokakuuta 1991 Itsenäisyys Neuvostoliitosta 1991. Itsenäisyyspäivä [1]
 Tuvalu 10-01 1. lokakuuta 1978 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta ja Kiribatin Gilbertsaarista 1978. Itsenäisyyspäivä [1]
 Uganda 10-09 9. lokakuuta 1962 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1962. Itsenäisyyspäivä [117]
 Ukraina 08-24 24. elokuuta 1991 Ukrainan itsenäisyysjulistus Neuvostoliitosta 1991. Itsenäisyyspäivä [118][119][2]
01-22 22. tammikuuta 1919 Länsi-Ukrainan kansantasavallan ja Ukrainan kansantasavallan yhdistyminen 1919. Yhtenäisyyden päivä
 Unkari 08-20 20. elokuuta 1000 Tapani I:n ja kristinuskoisen Unkarin juhlapäivä. Tapani I:n päivä [120][2]
03-15 15. maaliskuuta 1848 Vuoden 1848 vallankumouksen muistopäivä Kansallispäivä
 Uruguay 08-25 25. elokuuta 1825 Rio de la Platan yhdistyneiden provinssien itsenäisyysjulistus Brasilian keisarikunnasta. Itsenäisyyspäivä [121][122][2]
 Uzbekistan 09-01 1. syyskuuta 1991 Itsenäisyys Neuvostoliitosta 1991. Itsenäisyyspäivä [1]
 Valko-Venäjä 07-03 3. heinäkuuta 1944 Minskin offensiivin muistopäivä. Itsenäisyyspäivä [123]
 Vanuatu 07-30 30. heinäkuuta 1980 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta ja Ranskasta 1980. Itsenäisyyspäivä [124]
 Venezuela 07-05 5. heinäkuuta 1811 Itsenäisyysjulistus Espanjasta 1811. Itsenäisyyspäivä [1]
 Venäjä 06-12 12. kesäkuuta 1991 Venäjän itsenäisyysjulistuksen päivä, jolloin julistettiin maan irtaantuminen Neuvostoliitosta. Venäjä-päivä [125]
 Vietnam 09-02 2. syyskuuta 1945 Itsenäisyysjulistus Ranskan siirtomaavallasta elokuun vallankumouksen jälkeen 1945. Kansallispäivä [126][2]
 Viro 02-24 24. helmikuuta 1918 Viron itsenäisyys Venäjän keisarikunnasta 1918. Itsenäisyyspäivä [127][2]
08-20 20. elokuuta 1991 Uudelleenitsenäistyminen Neuvostoliitosta 1991.
 Yhdysvallat 07-04 4. heinäkuuta 1776 Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus Ison-Britannian kuningaskunnasta 1776. Itsenäisyyspäivä [128][126][2]
 Zimbabwe 04-18 18. huhtikuuta 1980 Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1980. Itsenäisyyspäivä [129]

Lähteet

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb National Holidays officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag Independence Day Around the World chartsbin.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  3. Independence Days officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  4. List of National Days and Independence Days mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  5. Afghanistan Independence day mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  6. Albanian Independence day mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  7. Independence day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  8. Revolution day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  9. Angolan Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  10. National Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  11. May Revolution Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  12. Argentina Revolution day mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  13. Republic Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  14. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  15. National Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  16. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  17. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  18. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  19. Independence day of Benin mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  20. Independence day of Bolivia mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  21. Botswana Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  22. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  23. National Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  24. Liberation Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  25. Independence day of Burundi mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  26. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  27. Djibouti Independence Day mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  28. Dominican Republic Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  29. Ecuadorian Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  30. Salvadoran Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  31. Eritrea Independence Day mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  32. Freedom Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  33. Fiji Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  34. Philippines Independence Day mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  35. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  36. Independence Day of Gabon mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  37. Georgia Independence Day mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  38. Independence Day mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  39. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  40. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  41. Honduran Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  42. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  43. Indian Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  44. Indonesian Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  45. Iraqi Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  46. St Patrick's Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  47. Is it time Ireland had its own Independence Day? 21.1.2017. thejournal.ie. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  48. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  49. East Timor Independence Day mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  50. National Day of Austria officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  51. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  52. Cambodian Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  53. Cameroon National Day mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  54. Canada Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  55. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  56. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  57. Declaration of Independence officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  58. Independence Day of Democratic Republic of Congo mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  59. a b National Holidays Around the World infoplease.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  60. Liberation Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  61. Independence Day publicholidays.eu. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  62. Statehood Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  63. Statehood Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  64. National Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  65. Greek Cypriot National Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  66. a b c d e f g National holiday cia.gov. Arkistoitu 13.5.2009. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  67. a b Lebanese Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  68. Lebanon Independence Day mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  69. Restoration of the State Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  70. Merdeka Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  71. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  72. Morocco Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  73. Mauritian National Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  74. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  75. Moldovan Independence Day officeholidays.com. Arkistoitu 23.3.2017. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  76. Mongolia National Day www.mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  77. Mozambique Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  78. Myanmar National Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  79. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  80. Constitution Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  81. Syttende Mai mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  82. National Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  83. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  84. Separation Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  85. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  86. Paraguay Independence Day mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  87. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  88. Macedonian Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  89. Constitution Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  90. Polish Independence Day mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  91. Portugal Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  92. Portugal Day mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  93. Qatari National Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  94. Arola, Janne: Yhteistyöhaluinen isottelija. HS TEEMA, 2021.
  95. Great Union Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  96. Rwanda Independence Day mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  97. National Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  98. Swedish National Day mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  99. National Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  100. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  101. Samoa Independence Day mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  102. Sovereignty Day of Serbia officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  103. Singapore National Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  104. Constitution of the Slovak Republic Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  105. Slovenia Statehood Day mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  106. Statehood Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  107. National Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  108. Finnish Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  109. Swiss National Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  110. Switzerland National Day mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  111. Tanzania Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  112. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  113. Independence Day of Chad mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  114. Independent Czechoslovak State Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  115. Tunisia Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  116. Republic Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  117. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  118. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  119. Independence Day of Ukraine mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  120. National Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  121. Independence Day of Uruguay mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  122. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  123. Independence day of Belarus mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  124. Independence Day of Vanuatu mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  125. Russia Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  126. a b Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  127. Independence Day officeholidays.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  128. US Independence Day mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)
  129. Zimbabwe Independence Day mapsofworld.com. Viitattu 23.3.2017. (englanniksi)