Natur och Miljö

Natur och Miljö r.f. on Suomen ruotsinkielisten alueiden luonnon- ja ympäristönsuojelujärjestö. Sen kotipaikka on Helsinki.[1] Järjestö on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Siihen kuuluu 20 paikallisyhdistystä ja 12 kuntajäsentä.

Historia

Vuonna 1956 perustettiin jaosto nimeltä Delegationen for Hembygdsvård, jonka tehtävänä oli toimia linkkinä kuntien ja päättäjien välillä. Silloinen puheenjohtaja Johan Standertsköljd ehdotti vuonna 1969, että jaosto muutettaisiin itsenäiseksi yhdistykseksi. Muutos toteutui ja yhdistys aloitti toimintansa vielä samana vuonna, jolloin myös Suomen luonnonsuojeluliitto käynnisti oman toimintansa. Uuden yhdistyksen nimeksi tuli Hembygdsvård r.f., joka vaihdettiin vuotta myöhemmin 1970 nykyiseen muotoonsa Natur och Miljö.[2]

Toiminta

Natur och Miljö työskentelee ympäristönsuojelun ja ympäristöpolitiikan parissa. Järjestö konsultoi päättäjiä muun muassa ympäristölakien valmistelussa sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa luonnonsuojelusta. Natur och Miljö kannattaa Itämeren säilyttämistä ja järjesti vuonna 2016 Helsingin kaupungin sekä Luonto-Liiton kanssa Lasten Itämeriprotestin[3].

Iso osa järjestön toiminnasta on suunnattu lapsille ja nuorille. Natur och Miljö perusti vuonna 1986 Suomen ensimmäisen luontokoulun nimeltä Naturskolan Uttern. Järjestö ylläpitää Naturskolanin ohella nykyisin kolmea muuta luontokoulua Suomen rannikkoseudulla. Natur och Miljö julkaisee myös omaa aikakauslehteä nimeltä Finlands Natur. Lehti on ilmestynyt vuodesta 1941 alkaen. Se ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja sisältää reportaaseja sekä mielipidekirjoituksia luonnosta ja ympäristöystävällisestä elämäntavasta. Lehden päätoimittaja on Magnus Östman.

Katso myös

  • Suomen luonnonsuojeluliitto

Lähteet

  • https://www.naturochmiljo.fi/om-oss/
  • http://www.luontoliitto.fi/en
  • https://www.sll.fi/uusimaa/espoo/ota%20yhteytta/Natur%20och%20Miljo?searchterm=natur+och+
  • https://www.naturochmiljo.fi/Site/Data/812/Files/Pdf%20dokument/nom_2007_stadgar.pdf
  • https://nom.webbhuset.fi/om_oss/foreningsdokument/organisationsplan/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  • https://nom.webbhuset.fi/Site/Data/812/Files/Pdf%20dokument/AB2016.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
  • https://nom.webbhuset.fi/Site/Data/812/Files/Pdf%20dokument/verksamhet%202016%20web.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
  • https://www.naturochmiljo.fi/om_oss/var_historia/article-25844-15693-sa-grundades-natur-och-miljo
  • Laulujoutsenen perintö, Helena Telkänranta (toim.), kustantamo: WSOY, painotalo: WS Bookwell Oy Bårgo, 2018, sivut 286-287, ISBN 978-951-0-32438-8
  • Finlands Natur, Magnus Östman (toim.) No. 1/4 2017, vuosikerta 79, ISSN 0356-4509, julkaisija: Natur och Miljö r.y., painotalo: Fram Vasa

Viitteet

  1. Kauppalehti: Natur och Miljö rf | Y-tunnus 0217076-7 | Yritystiedot, Taloustiedot | Kauppalehti Alma Talent Oy. Viitattu 10.4.2019.
  2. PRH Yhdistysnetti (Rek.nro 136.087) yhdistysrekisteri.prh.fi. Viitattu 10.4.2019.
  3. Lasten Itämeriprotesti kohtaa päättäjiä – Luonto-Liitto www.luontoliitto.fi. Arkistoitu 10.4.2019. Viitattu 10.4.2019.

Aiheesta muualla

  • Natur och Miljön kotisivut
Tämä järjestöön, yhdistykseen tai ei-kaupalliseen organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.