Tadao Andō
Tadao Andō (jap. 安藤忠雄, Andō Tadao, s. 13. syyskuuta 1941 Osaka)[1] on japanilainen arkkitehti. Hän on yksi Japanin merkittävimmistä nykyarkkitehdeista, joka tunnetaan erityisesti minimalistisista betoninrakennuksistaan. Andōlle myönnettiin Pritzker-palkinto vuonna 1995.
Elämäkerta ja arkkitehtuuri
Lapsuus ja nuoruus
Andōlla ei ole monista muista nykyarkkitehdeista poiketen muodollista arkkitehdin koulutusta, vaan hän on saanut oppinsa lukemalla ja matkustelemalla. Hän syntyi Osakassa toisen maailmansodan aikaan vuonna 1941. Hän syntyi kaksospojista ensimmäisenä; hänet annettiin kahden vuoden ikäisenä isoäitinsä kasvatettavaksi, jolloin hän sai isoäitinsä sukunimen. Lapsena Andō vietti aikaa pelloilla ja kaduilla. Hän käytti paljon aikaa kotikatunsa toisella puolella toimineen puusepänverstaan tarkkailuun ja alkoikin teini-iässä rakennella laivojen ja lentokoneiden pienoismalleja.[2][3]
Noin 18-vuotiaana Andō alkoi vierailla Kioton ja Naran alueen temppeleissä, pyhäköissä ja teehuoneissa. Hän kertoo olleensa huono oppilas ja pitäneensä enemmän asioiden oppimisesta koulun ulkopuolella. Hän toimi lyhyen aikaa nyrkkeilijänä ja siirtyi sen jälkeen arkkitehtuurin pariin tekemällä lyhyitä harjoitteluja. 1960-luvulla hän matkusti Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin tutkimaan merkittäviä länsimaisia rakennuksia.[2]
Arkkitehtina
Andō perusti oman toimistonsa vuonna 1969[1] tai 1970.[3] Hän sai ensimmäisen kerran mainetta suunnittelemallaan Azuma-talolla (1976), josta hänelle myönnettiin Japanin arkkitehtiliiton palkinto. Kaksikerroksisesta megarontyyppisestä terassitalojen väliin työnnetystä asuinrakennuksesta voidaan jo löytää Andōn myöhemmän arkkitehtuurin tärkeimmät piirteet; rakennus luo ”sisäänpäinkääntyneen mikrokosmoksen modernin maailman urbaania kaaosta vastaan”. Sen jälkeen hän suunnitteli useita betonisia asuintaloja, joissa keskeinen elementti oli atrium, kuten Osakan lähiöihin 1970-luvun lopussa rakennetuissa Matsumoto- ja Ishihara-taloissa. Nyt Andō yhdisti ensimmäisen kerran paljaan, paikalla valettun betonin laajoihin lasi- tai lasitiilipintoihin. Rakennuksissa on nähtävillä Louis Kahnin ja Le Corbusierin vaikutus sekä japanilainen perinne hienovaraisin vihjein. Luonnon keskelle rakennetussa Koshino-talossa (1981) Andō antoi atriumin vuorostaan aueta ympäröivään maisemaan.[4]
Andōn arkkitehtuurin skaala alkoi laajentua 1980-luvun puolivälissä Kōbeen rakennetun Rokkō-asuinkerrostalon ja Nahan Festival-kauppakeskuksen myötä. Niistä ensimmäisessä on selvästi nähtävillä Le Corbusierin vaikutus, mutta Festivalista Andō suunnitteli ”sisäänpäinkääntyneen seitsenkerroksisen kuution, jota suojelevat kaoottiselta metropolilta perforoidut verhoseinät”; keskeistä oli tapa, jolla valo suodattui rakennusta ympäröivän kalvon läpi. Maailmanlaajuiseen maineeseen Andōn nosti neljä vuosina 1985–1988 suunniteltua rakennusta. Niistä kolme oli kirkkoja – Rokkōn kirkko, Veden kirkko ja Valon kirkko – ja neljäs lastenmuseo. Veden kirkko oli minimalistinen uudelleentulkinta Heikki ja Kaija Sirenin Otaniemen kappelista (1968), yksinkertaisessa Valon kirkossa taas tilaan luo mielenkiintoa yksi ele, takaseinään viilletty ristinmuotoinen aukko.[4]
Andōn maineen kasvaessa hän alkoi saada suunnittelutehtäviä myös ulkomailta. Niihin lukeutuvat esimerkiksi Japanin-paviljonki Sevillan maailmannäyttelyssä (1992), Unescon meditaatiotila Pariisissa (1996), Armani-teatteri Milanossa (2001) ja Texasin Fort Worthin modernin taiteen museo (1997–2003).[1]
Arkkitehtuurin piirteitä
Andō on suunnitellut pääasiassa betonirakennuksia. Hänen töihinsä lukeutuu monia erityyppisiä tiloja asuinrakennuksista ja uskonnollisista rakennuksista museoihin ja kauppakeskuksiin.[2] Hänen arkkitehtuurilleen luonteenomaisia piirteitä ovat kauniisti viimeistellyt betoniseinät, massiivisen minimalistiset muodot ja yksinkertaiset, pohdiskelevat sisätilat. Hän on pohjimmiltaan modernisti, mutta hänen töissään on nähtävillä perinteisen japanilaisen tilakäsityksen vaikutus. Monissa hänen rakennuksissaan valoa on käytetty voimakkaan ekspressiivisesti.[1] Valolla onkin hyvin suuri merkitys hänen arkkitehtuurilleen: Andō luo ”paksuilla betoniseinillä suljettuja tiloja”, joiden tärkein tarkoitus on ”luoda paikka yksilölle, vyöhyke itselle yhteiskunnan keskellä”. Tämän vuoksi sisätilojen täytyy olla erityisen tyydyttäviä.[2]
Andō tunnetaan erittäin sileästä ja viimeistellystä betonistaan. Sen on tehnyt mahdolliseksi Japanin puuarkkitehtuurin ja puusepäntaitojen korkea taso. Andōn käyttämät betonimuotit jopa lakataan mahdollisimman tasaisen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Muottien pidikkeistä syntyneet tasavälein toistuvat kolot ovat lähes hänen tavaramerkkinsä.[2]
John Morris Dixonin mukaan ”Andōn rakennusten pohjien geometria, jossa kaarevat seinät tai kulmat leikkaavat suorakulmaisten järjestelmien läpi, voi vaikuttaa aluksi abstraktilta ja satunnaiselta. Todellisuudessa rakennukset ja tilat on kuitenkin huolellisesti sovitettu vastaamaan ihmisten tarpeita.”[2] Andōlla on Pritzker-palkintolautakunnan mukaan ”hyvin voimakas sisäinen visio”, joka ei välitä vallitsevista koulukunnista. Hänen arkkitehtuurinsa on ”kokoelma taiteellisesti muotoiltuja tilan ja muodon yllätyksiä. [Andōn] rakennuksen läpi liikuttaessa ei ole koskaan ennalta-arvattavaa hetkeä.”[5]
Luettelo töistä
- Osakan rautatieaseman ympäristön suunnittelu (Osaka, Osakan prefektuuri, 1969)
- Katō-talo (Osaka, Osakan prefektuuri, 1972)
- Tomishima-talo (Osaka, Osakan prefektuuri, 1973)
- Yamaguchi-talo (Takarazuka, Hyōgon prefektuuri, 1975)
- Sumiyoshin rivitalo [Azuma-talo] (Osaka, Osakan prefektuuri, 1976)
- Tezukayama Tower Plaza (Osaka, Osakan prefektuuri, 1976)
- Rose Garden -talo (Kōbe, Hyōgon prefektuuri, 1977)
- Kitano Alley (Kōbe, Hyōgon prefektuuri, 1977)
- Ōkusu-talo (Setagayan erillisalue, Tokion metropoli, 1978)
- Koshino-talo (Ashiya, Hyōgon prefektuuri, 1981)
- Tomishima-talo (Osaka, Osakan prefektuuri, 1981)
- Kojima-asuinkerrostalo (Kurashiki, Okayaman prefektuuri, 1981)
- Rin's Gallery (Kōbe, Hyōgon prefektuuri, 1981)
- Rokkō-asuinkerrostalo I (Kōbe, Hyōgon prefektuuri, 1983)
- Time's I (Kioto, Kioton prefektuuri, 1983)
- Festival-kauppakeskus (Naha, Okinawan prefektuuri, 1984)
- Bigi I, II ja III (Osaka, Osakan prefektuuri, 1985–1986)
- Rokkōn kirkko (Kōbe, Hyōgon prefektuuri, 1986)
- Taiyō-sementtiyhtiön pääkonttori (Osaka, Osakan prefektuuri, 1986)
- Kidosaki-talo (Setagayan erillisalue, Tokion metropoli, 1986)
- TS-rakennus (Osaka, Osakan prefektuuri, 1986)
- Tennō-jin näyttelyn paviljonkirakennus (Osaka, Osakan prefektuuri, 1987)
- Guest house Old/New Rokkō (Kōbe, Hyōgon prefektuuri, 1987)
- Veden kirkko (Shimukappu, Yūfutsun piirikunta, Hokkaidō, 1988)
- Nakanoshima-projekti II (ei toteutettu)
- Galleria Akka (Osaka, Osakan prefektuuri, 1988)
- Valon kirkko (Ibaraki, Osakan prefektuuri, 1989)
- Raika-yhtiön pääkonttori (Osaka, Osakan prefektuuri, 1989)
- Hyōgon prefektuurin lastenmuseo (Himeji, Hyōgon prefektuuri, 1989)
- Himejin kirjallisuusmuseo (Himeji, Hyōgon prefektuuri, 1991)
- Time's II (Kioto, Kioton prefektuuri, 1991)
- Honpuku-ji [Mizumidō, ”vesitemppeli”] (Awaji, Hyōgon prefektuuri, 1991)
- Rock Field Shizuoka Factory Park (Iwata, Shizuokan prefektuuri, 1991)
- Ōtemaen taidekeskus (Nishinomiya, Hyōgon prefektuuri, 1992)
- Kumamoton prefektuurin kofun-museo (Yamaga, Kumamoton prefektuuri, 1992)
- Sevillan maailmannäyttelyn Japanin-paviljonki (Sevilla, Espanja, 1992)
- Naoshiman nykytaiteen museo [Benesse House] (Naoshima, Kagawan piirikunta, Kagawan prefektuuri, 1992)
- Hoshi no koyakata (Himeji, Hyōgon prefektuuri, 1992)
- Vitra-seminaaritalo (Weil am Rhein, Saksa, 1993)
- Rokkō-asuinkerrostalo II (Kōbe, Hyōgon prefektuuri, 1993)
- Hyōgon prefektuurin sairaanhoitoyliopisto (Akashi, Hyōgon prefektuuri, 1993)
- Chikatsu-Asukan historiallinen museo (Kanan, Minamikawachin piirikunta, Osakan prefektuuri, 1994)
- Hyōgon prefektuurin puumuseo (Kami, Mikatan piirikunta, Hyōgon prefektuuri, 1994)
- Kioton taidepuutarha [Garden of Fine Arts] (Kioto, Kioton prefektuuri, 1994)
- Nariwan taidemuseo (Takahashi, Okayaman prefektuuri, 1994)
- Kiyō-pankin Sakain-konttori (Sakai, Osakan prefektuuri, 1994)
- Suntoryn taidemuseo [Tempōzan] (Osaka, Osakan prefektuuri, 1994)
- Meditaatiotila, Unescon päämaja (Pariisi, Ranska, 1995)
- Nagaragawan kansainvälinen kokouskeskus (Gifu, Gifun prefektuuri, 1995)
- Ōyamazakin huvilan taidemuseo (Ōyamazaki, Otokunin piirikunta, Kioton prefektuuri, 1996)
- Himejin kirjallisuusmuseon eteläinen rakennus (Himeji, Hyōgon prefektuuri, 1996)
- Osakan sataman kansainvälinen laivaterminaali (Osaka, Osakan prefektuuri, 1996)
- Fabrica (Treviso, Italia, 1997)
- Toto-seminaaritalo (Awaji, Hyōgon prefektuuri, 1997)
- Eychaner/Lee-talo (Chicago, Illinois, Yhdysvallat, 1997)
- Koumin taidemuseo (Koumi, Minamisakun piirikunta, Naganon prefektuuri, 1997)
- Hiroki Odan Punaisen hatun taidemuseo [Päivänvalon museo] (Hino, Gamōn piirikunta, Shigan prefektuuri, 1998)
- Jun’ichi Watanaben muistohalli (Sapporo, Hokkaidō, 1998)
- Nishinomiyan simpukkamuseo (Nishinomiya, Hyōgon prefektuuri, 1999)
- Toyosakan kirjasto (Niigata, Niigatan prefektuuri, 1999)
- Awaji-yumebutai (Awaji, Hyōgon prefektuuri, 2000)
- Kiseki no hoshin kasvitieteellinen puutarha (Awaji, Hyōgon prefektuuri, 2000)
- Pulitzer Foundation for the Arts (St. Louis, Missouri, Yhdysvallat, 2000)
- Kōmyō-jin temppeli (Saijō, Ehimen prefektuuri, 2000)
- Hyōgon prefektuurin taidemuseo (Kōbe, Hyōgon prefektuuri, 2001)
- Armani/Teatro (Milano, Italia, 2001)
- Ryōtarō Shiban muistohalli (Higashiōsaka, Osakan prefektuuri, 2001)
- Osakan prefektuurin Sayamaiken museo (Ōsakasayama, Osakan prefektuuri, 2001)
- Japanin rautateiden Sakurajima-linjan Universal Cityn rautatieasema (Osaka, Osakan prefektuuri, 2001)
- Aranziaronzo-rakennus (Osaka, Osakan prefektuuri, 2001)
- Fort Worthin modernin taiteen museo (Fort Worth, Texas, Yhdysvallat, 2002)
- Kansainvälinen lastenkirjasto (Taitōn erillisalue, Tokion metropoli, 2002)
- Kitarō Nishidan filosofiamuseo (Kahoku, Ishikawan prefektuuri, 2002)
- Shikokumura-galleria (Takamatsu, Kagawan prefektuuri, 2002)
- Piccadilly Gardens -puiston uudelleenrakennus (Manchester, Yhdistynyt kuningaskunta, 2002)
- Onomichin kaupungin taidemuseo (Onomichi, Hiroshiman prefektuuri, 2003)
- Kagan kaupungin Kinjōn yläaste (Kaga, Ishikawan prefektuuri, 2003)
- 4x4-talo I ja II (Kōbe, Hyōgon prefektuuri, 2003)
- Noman lastentarha (Itō, Shizuokan prefektuuri, 2003)
- Tokyo Art Museum (Chōfu, Tokion metropoli, 2004)
- Chichū-taidemuseo (Naoshima, Kagawan piirikunta, Kagawan prefektuuri, 2004)
- Langen Foundation, Hombroich (Neuss, Saksa, 2004)
- hhstyle.com/casa-kauppa (Shibuyan erillisalue, Tokion metropoli, 2005)
- Omotesandō Hills (Shibuyan erillisalue, Tokion metropoli, 2005)
- Iwakin kuvakirjamuseo (Iwaki, Fukushiman prefektuuri, 2005)
- Palazzo Grassin renovaatio (Venetsia, Italia, 2005)
- Sakura-puutarha (Kadoma, Osakan prefektuuri, 2006)
- Morimoto-ravintola (New York, New York, Yhdysvallat, 2006)
- Saka no ue no kumo -museo (Matsuyama, Ehimen prefektuuri, 2007)
- 21 21 Design Sight (Minaton erillisalue, Tokion metropoli, 2007)
- Tokion yliopiston informatiikan laitoksen Fukutake-halli (Bunkyōn erillisalue, Tokion metropoli, 2008)
- Tōkyūn Tōyoko-linjan Shibuyan rautatieasema (Shibuyan erillisalue, Tokion metropoli, 2008)
- Keihanin Nakanoshima-linjan Naniwabashin rautatieasema (Osaka, Osakan prefektuuri, 2008)
- Punta della Doganan renovaatio (Venetsia, Italia, 2009)
- Rokkō-asuinkerrostalo IV – Comfort Hills Rokkō (Kōbe, Hyōgon prefektuuri, 2009)
- Chaska Chayamachi (Osaka, Osakan prefektuuri, 2010)
- Kōbe Croquette, Nankinmachin myyntipiste (Kōbe, Hyōgon prefektuuri, 2010)
- Lee U-fan -taidemuseo (Naoshima, Kagawan piirikunta, Kagawan prefektuuri, 2010)
- Kiyoharun taidekylän Valon taidemuseo (Hokuto, Yamanashin prefektuuri, 2010)
- Tōkyūn Ōimachi-linjan Kaminogen rautatieasema (Setagayan erillisalue, Tokion metropoli, 2011)
Luettelo ei ole täydellinen. Lähteet:[6][7]
Palkintoja
- Alvar Aalto -mitali (Suomi, 1985)
- Mainichi-taidepalkinto (Japani, 1987)
- Ranskan arkkitehtuuriakatemian kultainen mitali (Ranska, 1989)
- Carlsbergin arkkitehtuuripalkinto (Tanska, 1992)
- Japanin taideakatemian palkinto (Japani, 1993)
- Pritzker-palkinto (1995)
- Praemium Imperiale, Japanin taideyhdistys (Japani, 1996)
- Royal Institute of British Architects, kultainen mitali (Britannia, 1997)
- American Institute of Architects, kultainen mitali (Yhdysvallat, 2002)
Luettelo ei ole täydellinen. Lähteet:[1][8]
Lähteet
- ↑ a b c d e Andō Tadao Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 17.3.2012.
- ↑ a b c d e f Biography The Pritzker Architecture Prize. Viitattu 26.4.2012.
- ↑ a b Tadao Ando Great Buildings Online. Viitattu 26.4.2012.
- ↑ a b Frampton, Kenneth: Essay The Pritzker Architecture Prize. Viitattu 26.4.2012.
- ↑ Jury Citation The Pritzker Architecture Prize. Viitattu 26.4.2012.
- ↑ Works Tadao Ando Architect & Associates. Arkistoitu 28.1.2014. Viitattu 18.4.2012.
- ↑ Tadao Ando Hetgallery. Viitattu 18.4.2012.
- ↑ Announcement The Pritzker Architecture Prize. Viitattu 26.4.2012.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tadao Andō Wikimedia Commonsissa
- Virallinen kotisivu (japaniksi) (englanniksi)
Pritzker-palkinnon saajat
1979 Philip Johnson – 1980 Luis Barragán – 1981 James Stirling – 1982 Kevin Roche – 1983 I. M. Pei – 1984 Richard Meier – 1985 Hans Hollein – 1986 Gottfried Böhm – 1987 Kenzō Tange – 1988 Gordon Bunshaft ja Oscar Niemeyer – 1989 Frank O. Gehry – 1990 Aldo Rossi – 1991 Robert Venturi – 1992 Alvaro Siza – 1993 Fumihiko Maki – 1994 Christian de Portzamparc – 1995 Tadao Andō – 1996 Rafael Moneo – 1997 Sverre Fehn – 1998 Renzo Piano – 1999 Norman Foster – 2000 Rem Koolhaas – 2001 Jacques Herzog ja Pierre de Meuron – 2002 Glenn Murcutt – 2003 Jørn Utzon – 2004 Zaha Hadid – 2005 Thom Mayne – 2006 Paulo Mendes da Rocha – 2007 Richard Rogers – 2008 Jean Nouvel – 2009 Peter Zumthor – 2010 Kazuyo Sejima ja Ryūe Nishizawa – 2011 Eduardo Souto de Moura – 2012 Wang Shu – 2013 Toyō Itō – 2014 Shigeru Ban – 2015 Frei Otto – 2016 Alejandro Aravena – 2017 Rafael Aranda, Carme Pigem ja Ramón Vilalta – 2018 Balkrishna Doshi – 2019 Arata Isozaki – 2020 Yvonne Farrell ja Shelley MacNamara
Alvar Aalto -mitalin saajat
1967 Alvar Aalto – 1973 Hakon Ahlberg – 1978 James Stirling – 1982 Jørn Utzon – 1985 Tadao Andō – 1988 Álvaro Siza Vieira – 1992 Glenn Murcutt – 1998 Steven Holl – 2003 Rogelio Salmona – 2009 Tegnestuen Vandkunsten – 2012 Paulo David – 2015 Fuensanta Nieto ja Enrique Sobejano – 2017 Zhang Ke – 2020 Bijoy Jain
| ||||||||||||||||||||||||||
