Uutis-Jousi

Uutis-Jousi on Siilinjärvellä ja Maaningalla ilmestyvä paikallislehti. Lehden perusti Erkki Pajukoski ja sen ensimmäinen numero julkaistiin 20.1.1967. Nykyisin lehden kustantaja on Savon Media Oy, joka on osa Keskisuomalainen Oyj -konsernia. Uutis-Jousi ilmestyy kerran viikossa torstaisin, lehti muuttui kaksipäiväisestä yksipäiväiseksi huhtikuussa 2014.[1] Lisäksi ajoittain painetaan savonmurteista erikoisnumeroa nimeltään Uutis-Vieterj, jota myydään ympäri Suomen. Lehden keskimääräinen levikki on noin 5 500.

Lehden toimitilat sijaitsevat Siilinjärven keskustassa, torin reunalla osoitteessa Toritie 8.

Uutis-Jousi on menestynyt mainiosti Sanomalehtien liiton paikallislehtikilpailuissa. Kaksipäiväisten lehtien sarjan UJ voitti lokakuussa 2007.[2] Aikaisempina vuosina lehti oli sijoittunut palkintosijoille puolenkymmentä kertaa, mutta voitto oli ensimmäinen. Yksipäiväisten sarjassa Uutis-Jousi on ollut palkinnoilla koko ajan ilmestymispäivien muutoksesta alkaen: vuonna 2014 kolmas, 2015 voittaja ja 2016 toinen. [3][4][5]

Lähteet

  1. Lehtipiste: Uutis-Juosi[vanhentunut linkki] Viitattu 23.3.2012
  2. Sanomalehtien liitto: Viitasaaren Seutu, Uutis-Jousi ja Borgåbladet parhaat paikallislehdet (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 23.3.2012
  3. Savon Sanomat
  4. Savon Sanomat – portaali[vanhentunut linkki]
  5. Sanomalehtien liitto

Aiheesta muualla

  • Uutis-Jousi.fi
  • n
  • k
  • m
Keskisuomalainen Oyj
Sanomalehdet
Etelä-Suomen Media
  • Aamuposti
  • Helsingin Uutiset
  • Karkkilalainen
  • Keski-Uusimaa
  • Lopen Lehti
  • Loviisan Sanomat
  • Länsi-Uusimaa
  • Länsiväylä
  • Mäntsälän Uutiset
  • Nurmijärven Uutiset
  • Pyhtäänlehti
  • Sipoon Sanomat
  • Tamperelainen
  • Turkulainen
  • Uusimaa
  • Vantaan Sanomat
  • Vihdin Uutiset
Hämeen Media
Kaakon Viestintä
Keski-Suomen Media
Savon Media
Radio
Tämä lehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.