Vaasan Suomalainen Klubi

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Vaasan Suomalainen Klubi on Vaasassa toimiva yhdistys, jonka tarkoituksena on vaalia suomalaista kulttuuria, suomalaiskansallisia perinteitä sekä tarjota jäsenilleen tilaisuuksia keskinäiseen yhdessäoloon ja keskusteluun yhteiskunnallisten, sivistyksellisten ja taloudellisten kysymysten pohtimista varten.

Klubin toiminta

Klubi järjestää jäsenilleen klubi-iltoja, vierailuja ja juhlia. Klubi-illoissa vieraana on yhteiskunnan eri osa-alueilta merkittäviä paikallisia tai valtakunnallisia vaikuttajia ja asiantuntijoita, joiden alustusten ja esitelmien pohjalta käydään vilkas keskustelu. Vierailut suuntautuvat eri kulttuurikohteisiin tai yrityksiin. Klubin perinteisiin kuuluu kevätkokouksen yhteydessä tarjottava hernekeitto ja syyskokouksessa hirvikeitto. Itsenäisyyspäivää klubi juhlistaa yhteisellä juhlaillallisella. Jo 1920-luvulta lähtien on pidetty Mateenmätiyhdistyksen kokous ennen joulua, ja siinä nautitaan mateenmätiä perinteisine lisukkeineen ja juomineen.

Klubin historia

Klubin syntysanojen lausujana pidetään rakennusmestari Huugo Mynttiä ja klubin perustamiskokous pidettiin huhtikuun 4. päivänä 1917. Klubi on toiminut alusta asti Vaasan seudun suomenkielisen teollisuuden, liike-elämän, koulutuksen ja kulttuurin kehittämisessä sekä omalta osaltaan auttanut alueen monipuolista ja edistyksellistä kehittymistä.

Kokoontumispaikka

Klubi kokoontuu kuukausittain kesää lukuun ottamatta Vaasan keskustassa sijaitsevassa ravintola Bankissa. Klubissa on noin 150 jäsentä ja puheenjohtajana toimii Heikki Uusitalo.

Katso myös

Muita Suomalaisia Klubeja.

Kirjallisuutta

  • Teuvo Roden: Vaasan Suomalainen Klubi 1917 – 2017, ISBN 9789525559590
  • Erkki Malmivaara Vaasan suomalainen klubi 1917-1992
  • Ilmari Laukkonen: Vaasan suomalainen klubi 70-vuotias : historiikki ajalta 1978-1987
  • Kosti Könni: Vaasan suomalainen klubi 1917-1967
  • Toivo T. Rinne: Vaasan Suomalainen Klubi 1917-1942

Aiheesta muualla

  • Vaasan Suomalaisen Klubin kotisivut
  • Vaasalaisia.info, Tapio Parkkari: Näe syvemmälle Vaasaan: Suomalainen klubi